Onko sinulle jäänyt muinaisajoilta Commodore 64 kasetteja nurkkiin? Nyt sinulla on mahtava tilaisuus päästä niistä eroon. Olen nimittäin saanut päähänpinttymän, että data pitäisi saada kasettimedialtakin talteen ajan ikävää hammasta karkuun.

Lahjoittaa vois myös diskettejä. Alkuperäiset pelit eivät taasen ole kovin kiinnostavia, sillä ne on pääosin jo arkistoitu muiden puolesta, mutta jos haluat niitä myös lahjoittaa, otan ne mielihyvin vastaan.

Homma on hidasta ja jokseenkin ärsyttävää, joten ei kannata pidätellä hengitystään odotellessa kasettien bittiytymistä moderneille laitteille. Luonnollisesti lupaan toimittaa kasettien sisällön emulaattoriystävällisessä muodossa homman jälkeen kasettien lahjoittajille.

Miksi ihmeessä?

80-luvulla tietokoneiden ympärille kehittyi oma alakulttuurinsa, jonka varsinkin alkuaikojen tuotoksia on kateissa. Internetissä onkin aktiivisten harrastajien kesken ollut jo pidemmän aikaa projekteja missä ihmisten lerppuja siirrellään nykytietokoneille yhteensopivaan muotoon. Tämän toiminnan tavoitteena on ollut historian säilöntä. Siirtoprojektit ovat kuitenkin pääosin jättäneet c-kasetit huomiotta.

Kirjoittelepa vaikka sähköpostilla grue@iki.fi niin sovitaan miten kasetit saadaan minulle niiden taltioimista varten.

Rahaa en voi valitettavasti tarjota, joten pelkät lahjoitukset huomioidaan.

22.11.2011

Kaikki minulle toimitetut turbotapekasetit on nyt siirretty!

kasetit_22_11_2011.rar paketti sisältää projektin tähän astiset hedelmät, paketin sisällä on listat joista on osa sortattu ensin nimen ja sitten md5 summan mukaan duplikaattien löytämisen helpottamiseksi.

Kasetteja tarvittaisiin nyt lisää jotta homma jatkuu, joten ota yhteyttä jos sinulla on vielä kasetteja nurkissasi.

// Jarkko Lehti

ps. Laitteistoa on nyt hankittu myös diskettien dumppaamiseen, eli jos sinulla on nurkissa C64 diskettejä, voi niitä myös tarjota siirrettäväksi .d64 muotoon.